Oskarin tarina

Pienikin aika riittää

Näen elämäni nopeissa ja pienissä osissa silmieni edessä. Kaikki hyvät muistot lapsuudestani ystävien ja sukulaisteni kanssa. Näen jopa semmosia asioita jotka olen unohtanut. Tunnen kuinka silmäni kosteutuvat, yhtäkkiä kaikki on mustaa ja pimeää. Olenko kuollut? Vai nukunko minä vain? Näen kirkkaan valon joka häikäisee minua, se tulee yhä lähemmäksi ja lähemmäksi.

On talvi vuonna 2028. Istun kotona sohvalla ja juon lämmintä mehua. Ulkona on kylmä ja pimeää. Uutisissa sanottiin että illalla tulee lumimyrsky ja kylmyys tulee rikkomaan pakkasennätyksen. Kaikki on hiljaista, ainoastaan tuuli ujeltaa ulkopuolella. Hiljaisuuden rikkoaa kuitenkin puhelin joka alkaa soimaan. Se on pomoni. Hän haluaa että tulen työpaikalle koska yksi koneista on hajonnut.(unohdin kertoa että teen töitä muovitehtaalla, vaihdan muotteja ja korjaan koneita jotka ovat menneet rikki. Mutta takaisin kertomukseen.) Kävelen autolle ja mietin itsekseni 'äähh alkaa tulla todella kylmä ja tuuli vain yltyy'. Ovi on jäätynyt kiinni joten joudun kiskomaan vähän kovempaa jotta saisin sen auki. Vähän ajan päästä kun ovi vihdoin aukeaa niin pääsin ajamaan työpaikalle päin. Ajan maantietä pitkin ison kuorma-auton takana, tunnen kuinka tuuli vie autoa edes takaisin.

Kuorma-auto ajaa vain 60km/h maantiellä vaikka rajoitus on 80km/h. Minulla on kiire joten käännyn vastaantulevan kaistalle jotta voisin ohittaa edellä ajavan. Painan kaasua. Yhtäkkiä näen valon ja kuulen kovan kolauksen, ja sen jälkeen kaikki on pimeää. Tässä minä nytten olen, olenko kuollut? Vai oliko se vain karmea painajainen? Näen sen kirkkaan valon edessäni, siitä tulee vain selkeämpi ja selkeämpi. Kuulen jonkun puhuvan, en saa kuitenkaa selvää että kuka tai mikä sen sanoo. Se on nainen, eli jumala se ei voi olla, ainakin luulen niin. Hänhän on mies eikö vain? Tuntuu mukavan lämpöseltä ja pehmeeltä. Olen varma että olen makuullani jossain. Nytten kaikki on selkeää. Kyllä! makaan sairaalan sängyllä, kirkas valo oli kattovalo leikkaushuoneessa. Vieressäni seisoo vaimoni. Se oli hän joka oli puhunut minulle. Hänen silmänsä ovat punaiset ja näen että hän on itkenyt. Lääkäri tulee sisään ja kertoo kaiken mitä oli tapahtunut, ja kertoo myös että joudun jäämään sairaalaan vielä vähäksi aikaa ennenkuin saan mennä kotiin. Sain selville että kyseessä oli nokkakolari.

-Mitä oli tapahtunut sille toiselle kuskille? Onko hän hengissä? Kysyin minä.

-Kyllä, hän voi hyvin, hän makaa viereisessä huonessa ja nukkuu, kertoo lääkäri.

Sen pituinen se :)