This is a free Purot.net wiki
  • View:

Alisan kuva

1538389.515x325.jpg

(lähde: http://www.makuja.fi/artikkelit/1658982)

Valitsin kyseisen kuvan, koska minua huvittaa se, miten mainoksissa kaikki tuotteet (erityisesti elintarviketuotteet) näyttävät siltä, kuin ne oltaisiin toimitettu suoraan jostakin taivaanomaisesta paikasta. Lähteestä löytää muita samankaltaisia kuvia, mutta otin niistä omasta mielestäni pahimman näytille. Minulla ei siis ole mitään henkilökohtaisia näkemyksiä Burger Kingiä vastaan.

Kuvassa esiintyy mainos- sekä todellisuusversio Burger Kingin Whopper -hampurilaisesta, vertausmielessä. Kuva on tehty ilmeisimmin Powerpointilla tai vastaavankaltaisella ohjelmalla, ja itse hampurilaiset ollaan todennäköisesti irroitettu valokuvista Photoshopin avulla. Eri fontteja ollaan käytetty jotta kuva näyttäisi kiinnostavammalta ja siistimmältä. Värimaailma on pidetty suhteellisen miniminä, ja se toimii hyvin tällaisessa yksinkertaisessa kuvassa. Aikaa kuvan tekemiseen ollaan tuskin käytetty paljoa, mutta sitä se ei välttämättä vaadikaan toimittaakseen asiaansa julkisuuteen.

Hampurilainen poikkeaa huomattavasti siitä, millaisena sitä mainostetaan ympäri maailmaa. Toki kuvan tekijä on varmasti voinut tehdä tilaamistaan hampurilaisista mahdollisimman iljettävän näköisiä tehostaakseen koko kuvan sanomaa. Iljettävyys ei tosin ole ainut asia, joka vaikuttaa asiakkaihin, vaan myös se miten erikokoisia todelliset tuotteet ovat mainoskuviin verrattuna - rahan tuhlausta. Yleinen ajatus kuitenkin saattaa olla se, koska artikkelissa mainitut yritykset eivät ole vielä kokeneet konkurssia, ettei ulkonäöllä ole niin väliä, kunhan maku on kohdallaan ja maha täyttyy.

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.

Teräviä huomioita!
mervikuismanen   (18.11.2014 10:28)