This is a free Purot.net wiki
  • View:

Alisa

Olen olento kaukaa avaruudesta. Olen elänyt Maapallolla nyt 17 vuotta, soluttautuneena tavallisten ihmisten joukkoon. Ensi huhtikuussa tulee 18 vuotta täyteen, eikä kukaan ole vieläkään nähnyt kuoreni lävitse. En suinkaan asu yksin, vaan kotona minulla on rakastavat vanhempani, ajoittain erittäin ärsyttävä pikkusiskoni ja yksi diivamainen siperiankissa. Suomen lisäksi osaan lähes täydellisesti englantia, sekä ruotsia/norjaa vaikkakin pelkästään kuuntelemalla; en välttämättä osaa muodostaa lauseita itse.

Vapaa-aikani käytän pääosin pelaillen Xbox 360-konsolillani tai vaihtoehtoisesti kannettavalla tietokoneellani joka on minulle hyvin tärkeä, sillä saan siitä elinvoimaa. Tällä hetkellä Assassin's Creed-pelisarja on suosikkini, enkä usko kyllästyväni siihen pitkään, pitkään aikaan.
Kuuntelen myös paljon musiikkia ja lähes kaikki genret kelpaavat minulle. En valitse kuuntelemaani musiikkia artistin ulkonäön perusteella; ensimmäiseksi kiinnitän huomiota sanoituksiin ja heti sen jälkeen lauluääneen. Olen kuitenkin suosinut eniten rockia ja kaikkia sen alalajeja. Thousand Foot Krutch on tällä hetkellä kuunnelluin bändi Spotify-listoillani.
Kaiken tämän lisäksi nautin myös kirjallisuudesta, sekä taiteesta yleisesti kuten esimerkiksi piirtämisestä. En toisaalta juuri koskaan lue kirjoja, vaan lähinnä muiden taitajien tuotoksia netissä. Roolipelaamisen kautta näytän päivittäin omat rajattomat taitoni. Siinä luovuuteni pääsee valloilleen, ja useasti muutkin kommentoivat kirjoitelmiani positiivisesti.

Tulevaisuudessa olen ajatellut suuntaavani pelialalle ja kouluttautua pelisuunnittelijaksi. Mahdollinen opiskelupaikka löytyisi Kajaanin ammattikorkeakoulusta ja opiskelu kestäisi noin 3,5 vuotta. En ole löytänyt vastaavanlaista koulua Suomesta, ja ajatus Kajaaniin muuttamisesta aivan yksin hieman pelottaa minua. Mutta no, koskaan ei voi tietää mitä vielä voi tapahtua.

1
Likers
daabius

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.

@daabius Pelaan kyllä, mutten yhtä innokkaasti :D
farfalla farfalla   (20.11.2014 08:06)
 

Hieno aloitus ja muutenkin upea teksti!
mervikuismanen   (02.10.2014 09:45)
 

Pelaatko muuta kuin Assassin's Creediä?
daabius daabius   (02.10.2014 09:45)